Vanuli Ry

Vanuli Ry

Vanuli ry on 4.5.2015 perustettu vammais-, nuoriso- ja liikuntayhdistysten yhteistyöjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää jäseninään toimivien yhdistysten yhteistoimintaa ja toimintaedellytyksiä sekä näin tukea edellä mainittujen yhdistysten jäsenistön mahdollisuuksia yhdenvertaiseen ja täysipainoiseen elämään yhteiskunnassa.

Yhdistys hallinnoi Ylä-Savon seurakuntayhtymältä 1.9.2015 kymmeneksi vuodeksi vuokrattua Tuomirannan leirikeskusta n. 7 km:n päässä Iisalmen keskustasta. Vanuli ry on kunnostanut rakennuksia ja aluetta vastaamaan uudenlaisten käyttäjäryhmien tarpeita.

Erityistä huomiota on kiinnitetty rakennusten ja alueen esteettömyyteen. Päärakennus on varustettu invalidiluiskalla ja invawc:llä. Rantaan ja yhdistyksen rakennuttamalle isolle laiturille vie esteetön kulkureitti. Toimintarajoitteisten ja lasten käyttöä ajatellen on rakennettu hiekkaranta ja tarjolla on erilaisia mahdollisuuksia vesillä liikkumiseen sekä muunlaisiin harrastus- ja virkistystoimintaan.

Toiminnan tueksi on rakennettu varastorakennus. Kaikki toiminta rakennusten ja alueen huoltamisesta lähtien perustuu vapaaehtoisuuteen ja yhteistyöhön yhdistysten kesken.

Näin on muodostunut esteetön, luonnonläheinen ja viihtyisä Tuomiranta kokouksille, juhlatilaisuuksille ja virkistystapahtumille.

Liity yhdistysjäseneksi.
Jäseneksi hyväksytään vammais-, nuoriso- tai liikuntayhdistys. Yhdistyksen jäsenmaksu on 30 euroa/vuosi. Vanulin puheenjohtaja antaa lisätietoja.