”TUOMIRANTAAN TÄYTTÄ TOIMINTAA” -HANKE VALMISTUNUT!

Uusi upea Tapio Kokkosen suunnittelema laituri

Kesällä 2016 käynnistyi Vanuli ry:n toimesta entisessä seurakunnan leirikeskuksessa Tuomirannassa remontti, jonka tarkoituksena oli tehdä paikasta esteetön ja viihtyisä kokous- ja kesänviettopaikka niin vammais-, nuoriso kuin liikuntayhdistyksillekin. Hankkeen työnimenä oli ”Tuomirantaan täyttä toimintaa”. Ulkopuolisen rahoituksen ja aktiivisen talkootoiminnan tuloksena hanke eteni rivakasti. Suurimmat yksittäiset taloudelliset tuet saatiin Ylä-Savon Veruri ry:lta, Olvi-säätiöltä, Invalidiliitolta sekä kahdelta iisalmelaiselta lionsklubilta. Talkoolaisia on mukana ollut kaikkiaan noin 70, talkootunnit lasketaan tuhansissa.

Viimeinen vaihe oli uuden esteettömän laiturin rakentaminen. Sen avajaisia vietettiin 15.6.2018. Nyt Tuomiranta tältäkin osin voi palvella käyttäjäkuntaansa Suomen luonnon parhailla lahjoilla: on luonnon rauhaa, mahdollisuuksia viihtyisään yhdessäoloon, monipuolisiin harrastuksiin ja vesistön käyttöön. Vesillä voi liikkua niin veneellä, kajakilla kuin polkuveneellä – ja tietysti uiden! Voi istua nuotion äärellä tai valmistaa herkkuja grillikatoksessa, pelata erilaisia seurapelejä tai heittää frisbeetä. Viihtyisyyttä lisää perinteinen rantasauna.  Hyvin varustettu keittiö mahdollistaa pienten juhlien järjestämisen. Esteetön rantapolku ja tuvan invaluiska mahdollistavat osallistumisen kaikille.

Tuomirannan kehittäminen jatkuu luonnollisesti tämän jälkeenkin. Rantalentopallolle haaveillaan omaa kenttäänsä, paikan huolto ja välineistö tarvitsevat oman varastorakennuksensa – unelmia riittää unelmien paikassa!

Toivomme Tuomirannan ystävien olevan jatkossakin mukana niin alueen käyttäjinä kuin kehittäjinä!

Kesäterveisin Pietarinpäivänä 2018

Osmo, Tuomirannan isäntä ja Vanuli ry:n puheenjohtaja